Teatterintutkimuksen seuran kevätpäivä järjestetään perjantaina 17.5.2024 Tieteiden talolla Helsingissä. Kutsumme nyt kevätseminaariin esitelmiä, jotka tarkastelevat, kartoittavat ja pohtivat kriisin tematiikkaa esittävien taiteiden kontekstissa.
2020-luku on tuonut eteemme monenlaisia kriisejä. Vuosikymmen aloitettiin pandemialla, joka yllätti maailman ja toi ympäri maailmaa kansalaisten elämään rajoituksia, joita tuskin ennen pandemiaa olisi osattu kuvitella nykymaailmassa tapahtuviksi. Nämä rajoitukset vaikuttivat järisyttävällä tavalla myös esittäviin taiteisiin. Pandemian laannuttua Venäjän hyökkäys Ukrainaan toi sodan niin lähelle ja niin suomalaisille tunnistettavassa ja samaistuttavassa muodossa, että se järkytti perusturvallisuutta tavalla, joka ei vuosikymmeniin ole tuntunut mahdolliselta. Samanaikaisesti laajat, pitkäkestoisesti maailmaa muuttavat kriisit, ilmastokriisi ja demokratian perustojen mureneminen äärioikeiston nousun ja sosiaalisen median aikakaudella, tuottavat epävarmuutta tulevaisuudennäkymiin.
Esitelmissä voidaan käsitellä monenlaisia ja monen eri mittakaavan kriisejä. Kriisit voivat ilmetä niin esittävien taiteiden aiheissa tai esitystavoissa tai kyseessä voivat olla yhtä lailla esittävien taiteiden käytäntöön ja käytänteisiin liittyvät organisaatioiden ja/tai tekijöiden kokemat kriisit.
Esitelmien pituus on maksimissaan 20 minuuttia. Seminaarissa ei ole etäosallistumismahdollisuutta, eikä esitelmistä tehdä video- tai muuta tallennetta.
Lähetä esitelmäehdotuksesi (1000 merkkiä) ja lyhyt bio (300 merkkiä) viimeistään 30.4. mennessä sähköpostilla osoitteeseen teats@teats.fi. Tarvittaessa lisätietoja antaa Katri Tanskanen (katri.m.tanskanen@helsinki.fi).