Teatterintutkimuksen Seuran Näyttämö & tutkimus 8 ilmestyy vuodenvaihteessa 2020–21 open access -verkkojulkaisuna. Pyydämme ehdotuksia artikkeleiksi, esseiksi, taiteilijapuheenvuoroiksi ja tutkimusprojektiesittelyiksi muistin teemasta. Kutsumme tutkijoita, taiteilijoita ja muita esittämisen kulttuurin parissa toimivia avaamaan muistin ja arkiston käsitteitä ja teemaa eri näkökulmista esityksen tutkimisessa, teoriassa ja/tai käytännöissä.
Esitys, esittäminen ja vastaanottaminen sekä esittävien taiteiden koulutus- ja ammattikäytännöt sisältävät ja tuottavat monenlaisia muistin tallentumisen välineitä, tekniikoita ja arkistoja. Esimerkiksi teatteri on Jeannette Malkinin (1999) mukaan paitsi toiston ja esiintyjän ulkoa opettelemien ja muistamien tekstien ja eleiden taidetta, myös ajallista taidetta ollen riippuvainen myös yleisön muistista ja muistoista. Laajimmillaan kaikki ruumiillinen esitystoiminta voidaan ymmärtää kulttuuriseksi esitykseksi, joka siirtää eteenpäin kollektiivista muistia. Muun muassa Diana Taylor (2003) on pohtinut säilyttävän, kirjoitettua dokumentaatiota suosivan arkiston ja ruumiillisen repertuaarin välistä suhdetta ja siihen liittyviä valtakysymyksiä. Arkistot käsitetään yleensä muun muassa tekstien, objektien ja dokumenttien kokoelmiksi, jotka säilyttävät ja siirtävät tietoa. Repertuaarilla voidaan tarkoittaa muun muassa puhuttua kieltä ja erilaisia ruumiintekniikoita, kaikkia mahdollisia esityksen lajeja, tanssia, urheilua ja rituaaleja. Niin arkistojen dokumentit kuin repertuaarin kulttuuriset esitykset ovat yhtä lailla tietoa välittäviä ja säilyttäviä, vaikka niiden katoavuus ja säilyvyys on laadultaan erilaista. Kumpikaan niistä ei myöskään ole toista todempi, autenttisempi tai irrallaan hegemonisesta vallankäytöstä. Muistin tematiikkaa valtaan sitovat myös kysymykset muun muassa siitä, miten arvostus jakautuu arkiston ja repertuaarin kesken, miten arkistot ja aineistot tutkijalle valikoituvat ja mitkä syyt tallentamiseen vaikuttavat. Myös dokumentointi itsessään on herättänyt keskustelua esittävien taiteiden tutkimuksen piirissä, kun esimerkiksi digitaalitekniikka, kulttuurin medioituminen ja esitysten monimediaalisuus ovat tuoneet tallennustyöhön uusia teoreettisia ja käytännöllisiä kysymyksiä. Radikaaleimman näkemyksen mukaan kaikkinainen dokumentointi voidaan kokea taidemuodon hetkellisen olemuksen vastaiseksi. Keskustelua käydään muun muassa siitä, tulisiko esityksen materiaalisiin jälkiin suhtautua esityskokemusta edelleen nyt-hetkessä rakentavana vai mennyttä esitystä kuvaavana ja todistavana arkistona.
Esitys ja esiintyminen voidaan tässä yhteydessä käsittää laajasti. Artikkelit voivat käsitellä teatteria, tanssia, sirkusta, performanssia, esitystaidetta ja erilaisia kulttuurisia esityksiä kuten kulkueita, festivaaleja, tapahtumia, jokapäiväisiä yhteen tulemisen muotoja ja itsen esityksiä. Aihetta voidaan tarkastella esimerkiksi seuraavista näkökulmista:
Esitys jälkien kerrostumana, esimerkiksi
- esiintyjän ruumis ja ruumiintekniikat/ skenografia/ esityspaikka/ draama- tai esitysteksti/ vastaanottaja muistin arkistona ja/ tai taiteellisena päällekirjoituksena
Esitys ja trauma
- muistiteatteri (memory-theater), esitys (kollektiivisen) muistamisen kulttuurina ja muistamisen politiikkana
Tallentaminen, arkisto ja valta, esimerkiksi
- mitä narratiivia tai millaista taide- ja taiteilijakäsitystä nykyinen esittävien taiteiden kentällä ja muistiorganisaatioissa tehty tallennustyö palvelee? Jääkö tallennustyöhön katvealueita? Mihin filosofiseen, esteettiseen tai yhteiskunnalliseen ajatteluun itse dokumentointi ja museoiminen perustuvat? Minkälaisiin käsityksiin nojaamme, kun käytämme olemassa olevia arkistoja, ja mitkä laskemme arkistoiksi? Kuinka suhtaudumme valtavirrasta poikkeaviin ja sattumanvaraisiin arkistoihin? Voiko arkisto olla tahaton tai itsejärjestäytyvä?
Tulevaisuuden arkistot, esimerkiksi
- minkälaisia arkistoja jätämme jälkeemme nyt? Luoko nykyinen esitysten moninainen tallentuminen henkilökohtaisiin ja jaettuihin laitteisiin ja kanaviin (kännykät, kotisivut, sosiaalinen ja maksettu media jne) illuusion säilymisestä ilman arkistointia?
Vertaisarvioitavien tutkimusartikkeleiden painotus on tutkimuksellinen, esseiden painopiste on ajankohtaisten kysymysten käsittely ja taiteilijapuheenvuorojen muoto on vapaa. Lisäksi toivomme tutkimusprojektiesittelyjä ja kirja-arvioita. Verkkojulkaisu mahdollistaa myös liikkuvan kuvan ja äänen käytön kaikkien kirjoitusmuotojen osana tai täydentäjänä. Julkaisuun tarjottavien aineistojen kieli voi olla suomi, ruotsi tai englanti. Muulla kuin äidinkielellään kirjoittavien on itse vastattava julkaisuun hyväksyttyjen tekstien kielentarkastuksesta. Artikkeleista julkaistaan myös englanninkielinen tiivistelmä, jonka kirjoittaja sitoutuu kirjoittamaan. Vertaisarvioitujen tutkimusartikkeleiden suosituspituus on 20 liuskaa, esseiden 10 liuskaa. Kaikki tekstit pyydetään toimittamaan 1,5 rivivälillä, fonttina Times New Roman, pistekoko 12. Liikkuvaan kuvaan ja/tai äänitiedostoihin painottuvien ehdotusten suosituspituus tekstien osalta on 10 liuskaa. Kuva- ja äänimateriaalin suosituspituus on 5 minuuttia. Taiteilijapuheenvuorojen suosituspituus on 5-10 liuskaa, tutkimusprojektiesittelyjen ja kirja-arvostelujen 3-4 liuskaa. Ehdotuksesta tulee käydä ilmi mahdollisten kuva-, video- ja äänitiedostojen koko ja kesto. Kirjoittajien on itse vastattava käyttämänsä materiaalin tekijän- ja julkaisuoikeuskysymyksistä.
Ehdotukset käsitellään abstraktien perusteella. Abstraktien enimmäispituus on 300 sanaa. Liitä abstraktin mukaan yhteystietosi, edellä mainitut lisätiedot ja minkä tyyppisestä kirjoituksesta on kyse. Ilmoita myös, mikäli toivot kohdallasi vertaisarviointia. Lähetä abstrakti doc tai docx muodossa 15.8. 2019 mennessä Marja Sildelle (marjasilde@gmail.com). Kirja-arvostelujen kohdalla ota yhteyttä Tua Helveen (tua.helve@gmail.com). Julkaisuun hyväksyttyjen tekstien kirjoittajat sitoutuvat toimittamaan valmiin materiaalin toimituskunnalle 31.1.2020 mennessä.